Tyttäreni, puhutteleva kuva ja pohdintaa äitiydestä

Hyvää iltaa! Ulkona sataa lunta ja minä iloitsen. Kelit ovat olleet viimepäivinä  aivan liian mustia. Olen äiti. Selailin blogiani taaksepäin ja totesin, että äitiyteni ei juurikaan näy kuvissa. Luonnollisestikin ollut aikoja, jolloin raskaus ja lapset ovat näkyneet enemmän blogini kuvissa ja teksteissä. Elämäni paras juttu on lapset. Olen äärettömän lapsirakas, ollut aina. Rakastan lasten kanssa kotona olemista ja heidän kujeitaan. Itseasiassa äitiys on parasta mitä tiedän, mutta myös ajoittain raskainta. Edelleen olen selaillut vanhoja kuvia ja silmiini osuivat viimeksi nämä kaksi kuvaa. Ensimmäisessä kuvassa ovat kauniit pienet tyttöni vuonna 2009. Toinen kuva on otettu muutamaa vuotta aikaisemmin, jouluaattoa edeltävänä päivänä. Mikä kuvassa sitten puhuttelee? 

Minä kerron. Olimme matkalla ruotsista suomeen joulunviettoon. Olin raskaana viikolla 11. Kyseisen päivän aamuna vatsaani sattui. Sain muitakin oireita ja tiesin, että asiat eivät olleet hyvin. Jouluaatosta tuli hyvin erilainen. Sain keskenmenon elämäni ensimmäistä, mutta ei viimeistä kertaa. Tuo aika ei unohdu. Olin järkyttynyt ja surullinen. Selailin vauvapalstoja ja etsin vertaistukea. 

Me näemme ihmisten elosta vain osan. On paljon asioita, joista muut eivät tiedä. Tämä on varmasti monelle sellainen asia minusta. Ensimmäisen keskenmenoni jälkeen sain vielä kaksi, kolme peräkkäin. Muistan kuinka osa tuttavistani lohdutti minua sanoin "sinullahan on jo kaksi". Ihana asia se olikin, mutta keskenmeno oli silti iso suru ja menetys. Rakastan äitinä olemista yli kaiken. Neljä lasta on huikean ihana asia. Välillä blogini sisältää paljon materiaa, mutta kuten olen aiemmin todennut, on se elämän vähäpätöisin asia.  Aamen!