Kyllästyin ja sain tarpeekseni FB-ryhmistä. Olen kuulunut muutamiin ryhmiin, jotka ovat tarkoitetut keskusteluihin ja vinkkien antamiseen. Valitettavasti olen viimepäivinä todennut usean ryhmän jauhavan paikoillaan. Keskustelut ovat kärttämistä ja jaettu materiaali negatiivista. Perustin eilen ryhmän MINIMALISMIA, POSITIIVISIA AJATUKSIA JA TERVEITÄ TAPOJA, KLIK! Ryhmä on vastaisku materian haalimiselle, negatiivisille ajatuksille ja epäterveille elämäntavoille. Nämä aiheet ovat lähellä sydäntäni. Minimalismista olen kirjoittanut jo paljon samoin kuin positiivisista ajatuksista. Terveet tavat tulevat ryhmässä käsittelemään hyvinvointia ja pieniä muutoksia terveellisempään suuntaan, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Joskus minusta tuntuu, että kuntoilun/urheilun ammattilaiset lähestyvät aihetta liiallisesti "honkuen". Tätä on vaikea selittää, mutta havainnolistan muutamalla lauseella: "Stop! Nyt se mässyttely ja lorvailu loppu!" "Sohvaperunat ylös ja liikkeelle!" "Superdietti alkaa nyt!". Ei tässäkään lähestymistavassa itsessään mitään pahaa ole, toimii varmasti monelle vallan mainiosti. Itselleni tuon kaltainen nostattelu ei toimi. Haluan tehdä pieniä muutoksia ja lähestyä asiaa hiukan eri suunnalta. Viime vuoden loppupuolella pidin sokerilakon, joka onnistui mainiosti. Olen tehnyt sauvakävelylenkkejä säännöllisesti jo pitkään. On todellinen ilo, kun huomaa tapojen muuttuneen. Omat pienet tekemäni muutokset vaikuttavat pysyvämmiltä.
Jaan uuden suljetun ryhmäni kautta omaa ja netin kautta löytämääni inspiraatiota minimalistisempaan sisustamiseen, pukeutumiseen ja tavarattomampaan elämään. Jaan myös positiivisia sanontoja ja vinkkejä terveellisiin tapoihin liittyen. Osa jaetusta inspiraatiosta on englannin tai ruotsinkielellä. Ryhmä on avoin positiiviselle keskustelulle, tsempille ja peukutuksille! Hengen on pysyttävä vain positiivisena. Pidätän oikeuden poistaa kaiken negatiivisen, vaikka luulen että sellaista ei tule. Jos ryhmä ja aihepiiri kiinnostaa LIITY MUKAAN TÄÄLLÄ! Mukavaa Sunnuntaita!
/Puhdistin eilen myös Facebook-tilini. Erosin lukuisista ryhmistä ja lopetin lukemattomien sivujen tykkäämisen. Minimoin myös kaverilistani. Tänään vuorossa on tietokoneeni. Poistan turhia ohjelmia ja vedän tarpeettomat kuvat roskakoriin. Olenko hullu? Ehkä, mutta oloni on kevyt!/
/Bird by bird? Sanat eivät suoranaisesti liity vielä tähän postaukseen./
T. Ryhmien perustelija
Hyvä postaus! Hei mulla tuli mieleen, että mitä teet rakkaille esineille, joilla on paljon tunnearvoa, mutta jotka on oikeesti ihan turhia? Meillä on varastossa joitakin ihme tavaroita, jotka kulkee joka muutossa mukana, mutta tavallaan tekis mieli heittää menemään, muttei raaski :) ärsyttävää säilyttämistä. Odotan innolla minimalismiin liittyviä postauksia!!
VastaaPoista<3 Joskus olen ottanut tavarasta kuva ja kirjoittanut siihen tekstin keneltä ja milloin. Totuus on kuitenkin, että rakkaimmatkin muistot säilyvät pään sisällä tai kansissa :) Kellarit ja varastot ovat monesti täynnä kaiken maailman tavaraa, joita säilytetään ikäänkuin muistoina. Vuosien saatossa sekin tavara pölyyntyy....harvoin sitä hakee mitään kellarista ja alkaa muistelemaan. Kaikista rakkaimmat ja tärkeimmät jutut säilytän minäkin esim lasten ekat vaatteet ja muut muistot sekä häähommat ym :) Taidampa laatia tästä myös postin, koska kiinnostaa niin monia :) Terkkuja! <3
PoistaFint inlägg! jag har länge haft ett flow av att göra mig av med saker. Det är en så befriande känsla när en får fixa och dona och ser att mängden materialistiska saker runt en minskar.
VastaaPoistaKyllä! Kram på deig fina Christina <3
PoistaVill du bli veckans blogg?
VastaaPoistaHar dragit igång med en veckans blogg tävling kika på min blogg för att vara med och tävla
http://isabellap.forme.se/2015/januari/blogg-tavling.html
Heips tuli vaan mieleen tää minmalismijuttu että sopiiko se bloggaajalle joka saa ilmaiseksi tavaroita jos mistäkin kun vaan on sen firman logo mainos yms blogisivuilla ?? Mun mielestä siinä on ristiriita, minä en silloin enää pitäisi mainosjuttuja, kantsii pohtia asiaa, mitä muut mieltä???
VastaaPoistaJuu, mä ihan odotin tätä sinun kommenttiasi!! Nimittäin, kieltäydyn todella monista hilavitkuttimista juuri minimalismin ja tavara-allergiani vuoksi. Viime vuoden aikana olen ottanut vastaan ja sopinut yhteistösitä vain sellaisten asioiden puitteissa, jotka ovat olleet tarpeellisia kotiimme. Luulisin, että kuvat kodistamme kertovat että meille ei vastaanoteta roinaa??? Vai? Omat yhteistyökumppanit ovat harkitusti valitut ja näkyvät sivupalkissa :) Ja mitä tuohon "bloggaajalle joka saa ilmaiseksi tavaroita" hommaan tulee ei se enää päde. Verottaja pitää huolen siitä. Minun minimalismini ei tarkoita sitä, että lopetan elämisen enkä hanki koskaan enää mitään. Tottakai, jokainen tarvitsee pesuaineita astioita valaisimia ynnä muuta. Ei minimalismi sitä tosiasiaa poista! Pärjäämme vain vähemmällä. Minulla on tällä hetkellä 5 yhteistyökumppania...olen blogannut 5-vuotta...niitä voisi olla viisinkertainen määrä, mutta less is more :) Mukavaa illanjatkoa!!
PoistaTaidanpa keskustella aiheesta huomenna. Kiitos inspiraatiosta! ;)
PoistaOho, sullaKIN on siivous käynnissä :D
VastaaPoistaMä myös juuri parhaillaan siivoan Facebookissa turhia ryhmiä, tykkäyksiä pois. Face alkaa oleen menneen talven lumia... -kö?
Näin mä olen tulkinnut.
Hehe, joo mä oon siivonnu FB:täkin kauan pikkuhiljaa. Eilen tosin karulla kädellä. Kyllä mä silti uskon FB oloon ja käyttöön....mutta välillä on hyvä siivota :)
Poista