Aivan ihana sisustuslöytö Roskalavalta + kuulumiset

21. tammikuuta 2017

80-luvun rottinkinen sängynpääty

makuuhuoneen pehmeät sävyt

Lauantai ja Löytö-blogi päivittyy pitkästä aikaa sisustusaiheisella postauksella. Olemme viettäneen mieheni kanssa aivan ihania hetkiä kotikaupungissamme, hotellissa. Jos seuraat minua INSTAGRAMMISSA TÄÄLLÄ, olet jo saanut hiukan vihjeitä siitä missä olimme. Aiheesta on luvassa kunnon postaus, niin kivaa meillä oli SOKOS HOTELLI ROYALISSA. 

Bongasin muutama päivä sitten Vaasan alueen Facebook-ryhmästä ROSKALAVA rottinkisen sängyn päädyn. Kesti pitkään ennen kuin sain sen haettua, mutta nyt se on meillä. Aivan ihana! Olikohan tämän tyylisiä 80-90-luvulla vai milloin? Silmiini sängynpääty näyttää pehmeältä ja kauniilta minimaalisen mustavalkoisen rinnalla. 

Huomenna lähdemme Ikealle. On aika sisustaa! Kuten tiedät viimeiset kuukaudet ovat olleet  minulle hankalia, jopa koti ja sen huoltaminen ovat jääneet. Onnekseni elo on nyt stabiilimpaa ja jaksan tehdä minulle tärkeitä juttuja. Tilanne on muuttunut hyvin monilta osin. Helpottunut oloni näkyy ja tuntuu myös perhe-elossa ja parisuhteessa. Teemme asioita yhdessä ja minäkin jaksan. 

Mukavaa Lauantai-iltaa! 

/Hei, blogin pohjakin muuttui! I hope you like it!/

7 kommenttia

  1. Kivat löydöt olet tehnyt.Rottinki on voinut olla kasarina suosittua,vaikka aina kai jotenkin pinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja oikeassa muuten olet...taitaa rottinki aina olla jossain määrin pinnalla :) Terkkuja Aikulle! <3

      Poista
  2. Itse en uskalla enää nykyää ostaa käytettynä kuin sellaisia tekstiilejä/esineitä jotka voi joko pakastaa, saunottaa tai suoraan pestä kuumassa. Luteiden vuoksi. Niitä on nykyään "joka paikassa". Olenkin miettinyt miten eri blogeissa ihmiset tuntuvat tekevän löytöjä nettihuutokaupoista yms. ilman huolta ylimääräisistä kaupantekijäisistä. Uskaltasikohan joku kertoa avoimesti blogissaan jos löydön mukana tulisi muitakin löytöjä...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika mielenkiintonen aspekti ;) Mä oon ostanu kirpparilta aivan hullut määrät kaikkee...vuosikaudet....lähestulkoon koko aikuisen elämäni....koskaan ei ole mukana tullut mitään muita löytöjä....tai no kerran....kaluste haisi niin röökiltä, ettei sitä voinu käyttää ;)

      Poista
  3. Taisin nähdä sinut tänään, eräässä kaupassa. Meillä oli tyttäreni kanssa niin intensiivinen flow tuokio päällä, etten halunnut sitä keskeyttää ja pinkoa perääsi moikkaamaan. :D Toivottavasti teitte hyviä löytöjä, me teimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ai Ikealla????????? Mä näin yhden joka näytti jotenki tutulta...mut en keksiny oliko....pinkki huppari/paita??

      Poista
    2. Joo sama paikka. Tuntomerkit ei täsmää :D Me oltiin tytön kanssa katselemassa työtuoleja. Minulla on normisti hiukset kiinni, profiilikuvassani ne on auki. Tunnistin sinut heti, mutta olisi voinut herättää hilpeyttä kun olisin morjestanut sinua "hei löytö". Minulla pätkäisi siinä kohtaa nimimuisti päästä... mutta ensi kerralla tulen reilusti moikkaamaan. Olimme suunnitelleet tosi pitkään yhteistä reissua tytön kanssa, enkä sitten halunnut pilata "the moment ia", olimme juuri löytäneet työtuolin tytön huoneeseen, sadan vuoden vatkuloinnin jälkeen. :D

      Poista

XOXO!

Copyright © RAWJOKO
Design by Fearne