OLOHUONE

Yksinkertainen jouluoksa, kaunis jalkarahi ja stressitön joulu

30. marraskuuta 2016

jouluinen olohuone

yksinkertainen jouluoksa

monet jalkarahi

Sika designin jalkarahi

Voi kauhistus! On jälleen aletteva purkamaan postausruuhkaa. Kuinka sen nyt taas aloittaisi? Nautin uudesta "hitaasta elämästäni".  Remontti on edennyt siihen pisteeseen, että uudet levyt ovat paikoillaan. Enää puuttuu pintatyöt, tapetti ja lattia. Huoneesta tulee maailman kaunein teinin huone. 

Eilen rymysin iltamyöhään ojassa ja keräsin oksia. Saatoin olla huvittava näky, flunssa ja iso kaulaliina päällä. Illan päätteeksi koristelin jouluoksan erästä juttua varten. Ostin oksaan aivan upeita palloja SÄTEESTÄ. Hitsit, kun unohdin minkä merkkisiä ne olivat. Oksa on kaunis ja yksinkertainen. "Poliiseille" tiedoksi, että keräsin oksat ym. taloyhtiömme metsästä, jota parhaillaan harvennetaan. Muistakaa jokamiehenoikeudet! . Säteestä löytyy muuten myös TÄLLAINEN RINKULA klik. Ostin itselleni sellaisen ja koristelin sen kuusen oksilla ja eucalyptuksella. Rinkula maksoi 11 euroa, 11!! Ei paha! 

 /mainos/ Sitten jalkarahista! PAROLAN ROTTINKI myy aivan ihania tuotteita. Meillä on heiltä SIKA-DESIGNIN MONET-JALKARAHI. Hiukan jännitti sopisiko se retrorottingin kanssa, sopi! Kuvan tuolin bongasin ruotsalaiselta kirppikseltä ja anoppini ja appiukkoni kuljettivat sen Suomeen. Tykkään edelleen rottingista. Se on ihanan luonnollinen materiaali ja tuo sisustukseen pehmeyttä. Rahi saatu.

Mitä sinulle kuuluu? Blogia ja sua on välillä oikein ikävä. Jollain lailla bloggaaminenkin on saanut uuden ulottuvuuden, kun kirjoittelen sitä omaan tahtiini. Postaukset syntyvät silloin, kun haluan niiden syntyvän. Suosittelen kokeilemaan elämää ilman hillittömiä pakkoja ja suorituksia.  Nyt kun olen minimoinut lähestulkoon kaiken, on olo kiva. Odotan joulua! Yhteistä aikaa perheen ja suvun kanssa. Meillä ei stressi ole koskaan kuulunut jouluun. Emme osta lahjoja aikuisille, vain lapsille, ja heillekin maltillisesti. Koristelut tulivat jo tehtyä, kerron niistä kuvien kera myöhemmin. Instagrammissani saat halutessasi esimakua tekeleistäni, tilini löydät TÄÄLTÄ!

Mukavaa illan jatkoa sinulle! Kuuntelin juuri viimevuotista joululistaani ja tätä kappaletta. On tunnustettava, että kyynel ilmestyi silmäkulmaani...



Hei Maanantai ja Marraskuu! Sniikki piikkiä seinän uudesta sävystä ja vuoden joulukukka

7. marraskuuta 2016

sävytetyt peilit

vintage tuoli ja kukkakimppu

viininpunaiseksi värjätty kengurun käpälä

Hei Maanantai ja Marraskuu! Viikko hurahti noin vain! Päätin messujen jälkeen pitää hiukan lomaa. Hektiset viikot ovat takana päin ja paljon on tapahtunut. Palasin entiseen työpaikkaani, joka tuntuu erittäin kivalta. Lopetin käsityön taiteiden kolmivuotiset perusopinnot. Miksi? No siksi, koska totesin, että tällä hetkellä minun on omistettava aikaa perheelleni ja itselleni. Edellisen kouluni viimeinen näyttö on käsillä. Yksi lastenhuoneista on tyhjätty ja odottaa käsittelyäni. Sain odottaa koulun hyväksyntää näytön suhteen pitkään, mutta nyt ovat valot vihreät. Elämä on liian lyhyt kaiken maailman hörsköttämiseen. Kivoja asioita olisi paljon, mutta joskus on viisasta pysähtyä, minimoida ja keskittyä olennaisiin asioihin.

Olen ollut koko viikonlopun töissä. Tänäänkin suuntaan vielä sairaalaan ja iltavuoroon. Rakas mieheni teki minulle suuren palveluksen ja maalasi menneenä viikonloppuna meidän olohuoneen. Kerroin aiemmin VAASAN VÄRISTÄ, joka sponsoroi upean värin messuseinäämme. Väriä jäi niin paljon, että siitä riitti vielä meidän olohuoneen yhdelle seinälle. Lopputulos on maaginen! Olohuoneemme on erittäin valoisa ja ikkunoita on paljon. "Soft Skin" sopii tänne täydellisesti. Otan paremmat kuvat, kun vapaa-päiväni koittavat. 

Julistin muuten vuoden "Joulukukan" INSTAGRAM-TILILLÄNI . Se on ehdottomasti viininpunaiseksi värjätty KENGURUNTASSU. Aivan upea! Samaa kukkaa tilasin ANEMONESTA messuosastollemme. Saatoit nähdä kuvan kimpun siellä. Mukavaa Maanantaita! 

TV-mööbelini uudet vaatteet + asia jonka heittäisin sisustuksestamme välittömästi jurvaan

20. lokakuuta 2016

olohuone

musta marmoritaso

kirppilöytöjä

Diy tv-taso

vaalea sävyinen olohuone

/Postaus yhteistyössä KIVITASOT.FI + VAASAN VÄRI/

Paljon asiaa, tuskin tiedän miten aloittaa. Yritän! Muistat ehkä suunnittelemani tv-mööbelin, jonka toteutin edellisten opintojeni näyttönä. Valmistin tason vanerista ja asensin jaloiksi kapeat tylsät putkijalat. Ratkaisut olivat tilapäiset sillä suunnittelin parantavani työni myöhemmin. Siinä se nyt on uusine vaatteineen! 

Itseasiassa kaikki lähti siitä, kun ystäväni Maiju tuunasi kaappinsa TÄÄLLÄ! Taitava velipoikani teki Maijun kaapille jalat. Tilasin samanlaiset myös omalle kalusteelleni. Jälleen ystävä inspiroi. Vaikka toteutuksessa on käytetty samoja elementtejä, näyttävät huonekalut silti aivan omiltaan eri asian yhteyksissään.

Oma marmoritasoni tulee yrityksestä nimeltä KIVITASOT.FI. Taso toimitettiin kotiovelle. Se on upea, paksu ja jykevä. TV-mööbelini sai aivan uuden lookin. Tasoni pinta on hiottu, koska tämän hetkinen sisustussilmäni ei siedä kiiltäviä pintoja. Yritys myy kohtuuhintaisia kivitasoja ja toimittavat ne kotiovelle ympäri suomen. Toki myös postitus on mahdollinen. Juttelin tosin heidän kanssaan toimituksesta ja postittamisessa on kuulemma omat riskinsä. 

Vaneri on suosikkimateriaalini. Harmittava asia on kuitenkin se, että sellaisenaan pinta ei kestä. Vaneri täytyy käsitellä hyvin joko vahalla tai maalilla. Aluksi mietin vahoja, mutta ne värittöminäkin tummentavat pintaa. Vahoja saa myös eri sävyisinä, mutta mikään ei oikein sytyttänyt. Päädyin siis maalaamaan mööbelin mustaksi. VAASAN VÄRI tarjosi minulle testiin purkin COLORIAN DECO AKVA KALUSTEMAALIA. Mikä maali! Väri ei ollut täysin musta, vaan mustanruskea. Peittävyys oli huippuluokkaa ja tulos kahden maalikerroksen jälkeen on erittäin tasainen.  Loistava maali! Vaasan väri sponsoroi maalit myös BLOGGAAJIEN VASARAMESSUOSASTOLLE. Mielenkiinnolla odotan millainen jälki saadaan aikaiseksi COLORIAN ROYALILLA. Kyseessä on maali jota kehutaan kovasti. Pinnasta pitäisi tulla täydellisen matta, mutta silti pestävä. Mielenkiintoista! 

Asia, jonka heittäisin sisustuksestamme välittömästi jurvaan on TV. Hyi että mikä rumistus! Muuten kotimme on kokenut ison muutoksen sisustuksen suhteen viimeisen kahden vuoden aikana. Valkoiset seinät ovat poissa! Jäljellä on kuitenkin musta retronahkasohva ja tekemäni huonekalut. Luulen, että näet olohuoneemme viimeistä kertaa siniharmaana. Hyvin pian tela heiluu ja värit muuttuvat täysin. Matto, kuten olen moneen kertaan todennut, on minulle kaikista vaikein asia sisustuksessa. Olen viimevuosina sortunut ostamaan kuviollisia ja liian pieniä mattoja. Harmittaa! En haluaisi olla tuulihattu, mutta minkäs teet. Onneksi minulla on tuttuja, jotka ostavat vanhat mattoni, virne. Roskiin ne eivät koskaan päädy! Löysin Anttilan loppuunmyynnistä Taival-villamatot. Ostin niitä kaksi kappaletta, jotka sijoitin vierekkäin. Todella hienot hintaan 20 euroa kappale.

Maratonipostaus! Jaksoitko lukea loppuun?

/Vasaramessulipun pika-arvonnassa voitti Juulski! Olen ilmoittanut  hänelle voitosta henkilökohtaisesti. Onnea Juulski! Tule moikkaamaan!/

Työstä vapaa Perjantai, Plantagenin aleruukut ja siivousta ensinäyttöä ennen + muutama äksidentti

1. huhtikuuta 2016


Pitkästä aikaa minulla on työstä vapaa Perjantai! Päätimme vaihtaa hiukan työvuorojeni päiviä ja perjantain sijaan teen hetken maanantaita. Minua tarvitaan töissä silloin, kun potilaita on paljon. Tänään puunataan, sillä meidän asunnon ensinäyttö on tulevan viikon Tiistaina. Vaihdoin kukille multia ja löysin eilen Plantagenilta aleruukkuja. Kuvan ruukut maksoivat yhteensä kahdeksan euroa. Huikea löytö! 

Muuten elämä rullaa normaalisti. Tähän viikkoon on tosin mahtunut lapsen huulen ompelemista,  hammaslääkärikäyntiä, röntgeniä, pissatulehdus, penisiliiniä ja tikkien poistoa. Monenlaista siis! Nyt mä lähden, moi! Mukavaa viikonloppua! Asuntomme myynti-ilmoitus löytyy TÄÄLTÄ!! Saa jakaa! 

/KN2:N stailaukseni viivästyy hiukan, koska huonekalujen toimitus kestää. Puhuin Tiistain-tapaamisesta kyseisessä paikassa, mutta se perutaan. Ilmoitan uuden ajankohdan heti, kun homma on valmis!/

Hei, hengissä ollaan! Sisustuskuvia, pari onnetonta pääsiäiskuvaa + fiiliksiä

29. maaliskuuta 2016

Makuuhuone ja olohuone
instagram kuvat
minimalistinen lastenhuone

Hei, hengissä ollaan! Olin lähestulkoon koko pääsiäisen töissä ja sen kyllä huomasi blogissani. Luulen, että tämä 5 päivän blogihiljaisuus on yksi blogihistoriani pisimmistä. Toisaalta, ei se minua haittaa. Tiedän, että sinä uskollinen pysyt siellä. Tänään on Tiistai. Myyntikuvat ovat otetut, eteinen on maalattu ja ikkunat pesty. Tavara on minimissään ja täällä on melko helppo hengittää. Uskon, että virallinen asunnonmyynti-ilmoituksemme julkaistaan jo tällä viikolla. Mikä parasta, ulkona on lämmin ja kevättä on reilusti ilmassa. Linnut laulaa ja vielä nyt, kun kello on puoli kahdeksan, on valoisaa. Mies ja lapset lähtivät maailman parhaalle treenikselle CROSSFIT SIXTYFIVE100. Se paikka on todellakin kuin koti. Ilmapiiri on kannustava ja rento. Lapsetkin tykkäävät! 

Pari onnetonta INSTAGRAM kuvaa pääsiäiseltä. Poissaoloni vaikuttaa ja koristeet olivat jälleen kerran erittäin minimaaliset. Instagram puhuttaa! Tästä päivästä lähtien joudut klikkaamaan päälle ilmoitukset, jos haluat nähdä kaikki minun kuvani. Itse en tuollaisia muutoksia harmittele. Tosin olen klikkailut useamman suosikkini "saa ilmoitukset" nappuloita. Mukavaa illan jatkoa! 



Copyright © RAWJOKO
Design by Fearne