Joulu on parasta aikaa. Meidän joulu vietetään isäni kirkon tiloissa, koska muualle emme mahtuisi. Paikalla ovat siskoni ja veljeni perheineen, vanhempani ja joskus myös appiukko ja anoppi Ruotsista. Joka vuosi mukaan kutsutaan myös ihmisiä, jotka muuten viettäisivät joulun yksin. Eilen isäni oli kutsunut mukaan kolme ulkomaalaista opiskelijaa Khanasta, Pakistanista ja Kiinasta. Ihan mahtis juttu! Luettiin jouluevankeliumi, laulettiin joululauluja ja syötiin. Joulupukki kävi ja toi toivottuja lahjoja. Sytytin kynttilän pienen veljeni haudalle ja laitoin mekkooni rakkaan edesmenneen Eeva-mummoni rintakorun. Läheiset säilyvät muistoissamme ikuisesti. Aamen!
Lähetä kommentti
XOXO!