Vuoden viimeisinä päivinä blogit katsovat taaksepäin. Näin tekee myös Löytö. Koska blogini on sisustuspainotteinen päätin aloittaa kuluneen vuoden tarkastelun sisustusnäkökulmasta. Aihe on äärettömän mielenkiintoinen. On jännä seurata kuinka sisustus elää ja muuntuu mukanamme. Kodissamme on vuoden aikana tapahtunut paljon. Tavaraa on karsittu ja värimaailma on pehmentynyt radikaalisti. Vuosi 2014 alkoi kuitenkin mustavalkoisena. Tammikuussa makuuhuoneen seinää koristi Lagerhausin printti "Do more of what makes you happy". Tuota olen toteuttanut. Alkuvuoden kuosit olivat MARIMEKON ISOT KIVET ja ARTEKIN MUSTAVALKOINEN SIENA. Ruokapöydän seurana oli eriparituolit. Jokainen niistä oli omanlaisensa ja hankittu kirpparilta. Helmikuussa ostin elämäni ensimmäisen Marimekon OIVA-SARJAN TEEKANNUN, senkin käytettynä. Kannun kunto oli erittäin hyvä ja hinta neljäkymmentä euroa. Maaliskuussa, lasten syntymäpäivien aikoihin, kiinnitin kattoon pastellin sävyisiä paperipallokoristeita. Kevään värit olivat raikkaita pastelleja. Oleskelutilan seinä oli mintunvihreä ja lattialla oli Ikean LAPPLJUNG RUTA matto. Päätän kotimme sisustuskatsauksen 2014 ensimmäisen osan kertomalla, että Toukokuussa tapahtui paljon. Kannoin ylpeänä olohuoneeseemme ensimmäisen omatekemäni huonekalun. Se oli Lehtikuusesta tekemäni sohvapöytä. Niinikään Toukokuussa ostin ensimmäisen julisteen Andy Warholin tekstillä "I Like Boring Things". Mustavalkoinen teksti tehosti pehmentynyttä värimaailmaa. Tästä on hyvä jatkaa! Pysy kuulolla!
Kotimme 2014 sisustuskatsaus / osa 1
26. joulukuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oih, om du nånsin bestämmer dig för att sälja den vita gungstolen, så hör av dig till mig! Jag drömmer om just en sådan! :) (johanna.lehto@gmail.com)
VastaaPoistaTack för en inspirerande blogg!
Tack <3 <3 Oj, ja jag håller dig i tankarna om vi säljer gungstolen ;) Ha det gott!! <3
Poista