Piristävä bloggaajailta täyden palvelun kultasepänliikkeessä Marinilla

5. joulukuuta 2015

kultasepänliike marin
bloggarit kultasepänliikeessä
blogi-illan tarjoilut


logo marin

bloggaaja kultakaupassa
bloggaajien goodiebagit


KULTASEPÄNLIIKE MARIN se oli! Arvuuttelin Torstai-iltana paikkaa, jossa kävimme muutaman BLOGIVAASAAN kuuluvan bloggaajan kanssa. Ainakin yksi on jo ehtinyt kirjoittaa tapahtumasta eli paikka on saattanut paljastua sinulle jo aiemin. Olin tapahtumaa ennen  erittäin väsynyt kuten usein kun johonkin täytyy lähteä. Tämä ilta piristi minut täysin. Marinin omistajat olivat superleppoisia ja ilta oli taidolla suunniteltu. Tarjoilut, ne tarjoilut! Olen tunnetusti sellainen bloggaaja, joka viihtyy tarjoilupöydän ääressä, eikä tämäkään tapahtuma tehnyt poikkeusta. Aivan käsittämättömän hyvät tarjoilut! Maistelin ja toivoin, ettei kukaan vaan laskenut. Marin on VANHA YRITYS, mutta silti niin moderni ja tuore. Jos koruja tarvitset löydät heiltä varmasti ja saat vielä hyvän palvelun kaupan päälle. Illan aikana saimme tutustua merkkeihin SYSTER P ja EDBLAD, molemmat merkit löytyvät Marinin valikoimista. Itse tykkään erityisesti Edbladista. Muotoilu sopii erittäin hyvin kaltaiselleni minimalistille ja hinnatkin ovat kohtuulliset. Uusi asia minulle oli se, että Edbladilta löytyy myös sisustustuotteita. Silmiäni miellytti erityisesti ZEN KULHOT. Illan aikana ostin itselleni JOLIE KORVIKSET [näkyvät tässä yläpuolella.] Tykkään, tykkään armottoman paljon! 

ARVONTA! Puhuin aiemin siitä, kuinka tämä liike muisti erityisesti myös lukijoita. Kaksi bloggaajaa saavat arpoa koruja lukijoidensa kesken. Olen iloinen, sillä se toinen olen minä. Siispä arvon RUUSUKULTAISET MONACO STUDS KORVIKSET [kuva tämän tekstin alapuolella.] Kiva pieni ylimääräinen joululahja mahdollisesti juuri sinulle. Nyt kiitän itseni ja Blogivaasan puolesta Marinia kivasta hyvin järjestetystä illasta! Olette loistavia!



Osallitut arvontaan seuraavalla tavalla:

1 arpa-   kommentti tämän postauksen kommenttikenttään
2 arpaa- edellinen+seuraajaksi ryhtyminen INSTAGRAMMISSA TÄÄLLÄ, KLIK!
3 arpaa- edelliset+Löytö sivun seuraaminen FACEBOOKISSA TÄÄLLÄ, KLIK

Muista ilmoittaa montako arpaa otat!! Arvonta päättyy Sunnuntaina 13.12.2015! Onnea!



/Huomioikaa toisen kuvan kaunokaiset, bloggaajat TIDSTJUVEN  ja SANDRA EMILIA/

//JENNI! Voitit edellisen arvonnan! Lähetä minulle yhteystietosi sähköpostiin ekojohanna[at]gmail.com pikemmiten!//

181 kommenttia

  1. Tosi kauniit. Yksi arpa :)
    inillukk@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihanan erilaiset :)

    mutter@suomi24.fi

    VastaaPoista
  3. Ihania,mielenkiintoista luettavaa!

    VastaaPoista
  4. Mukana yhdellä arvalla!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Ihanat korvakorut, nämä sopivat sekä arkeen että juhlaan. Myös nuo Jolie-korvikset ovat todella tyylikkäät. En ole instagramissa, joten yhdellä arvalla mukana. punapeippo(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Mukana kolmella arvalla .mapemess@hotmail.com Marjo Valsberg

    VastaaPoista
  7. Kauniit korut. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukaan yhdellä arvalla :-)
    heidu92(at)jippii.fi

    VastaaPoista
  9. Ooooo.... Ihanat! Mukana 3 arvalla, sirpa.mckela@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Armoton Edblad -fani ja Johanna K. kaima ��mukana 3:lla arvalla!
    Johanna.keturi@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Yhdellä arvalla mukaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukana
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  13. Mukana kahdella arvalla! eveliina.tikkala@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Kauniit korvikset, yhdellä arvalla mukaan :)
    -anneli-
    anne.lie(at)outlook.com

    VastaaPoista
  15. Mukana yhdellä arvalla :)
    emma.oja@gmail. com

    VastaaPoista
  16. Kauniit!
    Yhdellä mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana kolmella arvalla.
    Riitta.m.lehtonen@luukku.com.

    VastaaPoista
  18. Oi kuinka kivannäköistä uudistuuneessa Marininissa 😊 Yhdellä arvalla mukana !

    VastaaPoista
  19. Tahtoo :) Minna Rajamäki 1 arpa

    VastaaPoista
  20. Yhdellä messissä :)
    lea.remes@nic.fi

    VastaaPoista
  21. Ihanat korvikset! Nyt kaduttaa etten lähtenyt mukaan tuonne.. Pelkäsin etukäteen sitä rahan menoa, tunnen itseni niin hyvin :D
    Seuraan kaikkialla,joten 3 arpaa :)

    VastaaPoista
  22. Seuraan instassa, joten kaksi arpaa, kiitos!

    VastaaPoista
  23. Yhdellä mukaan :) Vilkutuksia Vaasaan!
    t. Nelliina
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  24. Kauniit ovat!
    Kahdella(ko) mukaan? Kommentti + face.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukana!
    vahleen@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Upeat. Mukana yhdellä arvalla.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  27. 3 arpaa.... :)
    taina.piiroinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Mä tahdon nämä ja tällä yhdellä arvalla voitan ne :)

    VastaaPoista
  29. Yhdellä arvalla, ihanat!
    torppo82@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Ihanat! Yksi arpa,
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mulla on niin huono arpaonni joten pakko käyttää kaikki kolme arpaa ���� ihana arvonta ��
    tiinasaari@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Aivan ihanat korvikset <3
    Kaikilla kolmella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  33. Mukana yhdellä arvalla.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  34. Kaikilla kolmella mukana arvonnassa :D

    VastaaPoista
  35. Yhdellä mukana :-)

    Ennnim@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Yhdellä arvalla mukana.
    Kaunis koru!

    VastaaPoista
  37. Kauniit korvakorut,arvallamukana Aila Hj

    VastaaPoista
  38. Edbladista tykkään minäkin :) 3:lla arvalla mukana.
    malahuhtala@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kahdella mukana, olis kivat korvikset lahjaksi!
    kiisik@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Onpa kauniit! Yhdellä mukana, kun instassa en ole.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Mukana yhdellä arvalla :)
    mimaka_83@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Kolme arpaa kiitos.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  43. Kolmella mukana! :D
    /Heidi
    hhellstr@abo.fi

    VastaaPoista
  44. yhdellä arvalla mukana kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
  45. Voiko koruja olla koskaan liikaa? ;)
    3 arvalla mukaan mukavaan arvontaan.

    VastaaPoista
  46. Yhdellä mukana :)
    Ekbladia juurikin jo ostin,korvikset olis lisäksi kivat.
    - K

    VastaaPoista
  47. Kolme arpaa, seurailen kaikilla kanavilla. =)

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukana :) nmpnetti.com@jippii.fi

    VastaaPoista
  49. Kahdella mukana
    Riikki

    VastaaPoista
  50. Yhdellä toivottavasti onnekkaasti arvalla mukana. Nämä olisivat niin näköiseni.

    VastaaPoista
  51. Kolmella arvalla mukana ihanassa arvonnassa.

    VastaaPoista
  52. Kahdella arvalla mukana! tapiiri_1(AT)hotmail.com

    VastaaPoista
  53. 3 arvalla mukaan, kaikki tai ei mitään ! ��
    hallsta@netti.fi

    VastaaPoista
  54. Mukana ��
    sivsandstrom@msn.com

    VastaaPoista
  55. Upea korvikset. Laittaisin itselle pakettiin ja en laittaisi keneltä. Arvaapa vaan muitaisinko enää jouluaattona, olisi ylläri itselle. 2 arpaa fb ja tämä. riikka.pasma@hotmail.fi

    VastaaPoista
  56. 1 arpa. Kauniit ruusukultakorvikset ruusuiselle vaimolle laittaisin joulupakettiin. On hän ansainnutkin, kun hoitaa vauvaamme kotona. seuru81@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Kolme arpaa! :)
    aanna__@windowslive.com

    VastaaPoista
  58. Yksi arpa!
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Yhdellä arvalla mukana.
    t. Maikku
    marjaleena.niska@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Täällä ja facebookissa! veronica.laitinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  61. Lisäys ylläolevaan tarjap196@gmail.com (tökkii näköjään)

    VastaaPoista
  62. 3 arvalla mukana!

    joonas.kyllonen92(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Aivan ihanat korvikset! ^_^ Ja kolmella arvalla mukana.
    henna.sandell@hotmail.com

    VastaaPoista
  64. aeka hienot on korvikset :) 2 arvalla mukana.

    VastaaPoista
  65. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  66. Yksi arpa! sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  67. yhdellä arvalla mukaan arvontaan. kyllä kelpaisi korut korviini.
    minna.nevalainen(at)pp.inet.fi

    VastaaPoista
  68. Just perfect <3!! Kolmella arvalla mukana :)!
    mirvasusan.karhunen@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Tosi kauniit. Yksi arpa.
    mari.holmqvist@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Oih, olispa ihanat. Mukana yhdellä arvalla.
    s-mas24@hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Yksi arpa! hiutale@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Harvoin korviksista innostun, mutta nämä hurmasivat. Mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  73. Seuraan sekä FB:ssä että Instassa, eli kolmella arvalla mukana :) Ihanat korvikset <3

    VastaaPoista
  74. Kaksi arpaa :)
    anuroininen@hotmail.com

    VastaaPoista
  75. Voi, kun on kauniit korvikset! Kolmella arvalla mukana!! :)
    -SeLma-

    VastaaPoista
  76. Kahdella arvalla mukana
    bogda@suomi24.fi

    VastaaPoista
  77. kahdella arvalla mukana! tapiiri_1AThotmail.com

    VastaaPoista
  78. Janxis

    Mukana!

    nanuma67@gmail.com

    VastaaPoista
  79. Mukana ollaan! Kauniit korvikset ❤

    VastaaPoista
  80. Tosi kauniit <3 Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  81. Oi miten ihanat! <3 <3
    Yhdellä arvalla kokeilemassa onnea!
    leevilotta at luukku.com

    VastaaPoista
  82. Yhdellä arvalla mukaan


    susa3019@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Ihanat korvikset! Yksi arpa :)

    juliani@suomi24.fi

    VastaaPoista
  84. Osallistun yhdellä arvalla! :)
    fizzella@hotmail.com

    VastaaPoista
  85. Kolmella arvalla mukana :)
    madebyminnu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  86. Ihanat, ihanat! Yhdellä mukana!

    VastaaPoista
  87. Hienot! :)
    Mukana yhdellä arvalla.
    muistan [at] hushmail.com

    VastaaPoista
  88. Mukaan arvontaan.
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  89. Kauniit!!
    Kolmella arvalla mukana.
    - Anne H

    VastaaPoista
  90. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.
    T:Mikko
    mikkof (at) netti.fi

    VastaaPoista
  91. Mielettömän kauniit korvakorut!

    Mukana yhdellä arvalla.
    vinopinopostia@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Löysin juuri tänne ja jäin vain rullailemaan ja katselemaan toinen toistaan kauniimpia ja tunnelmallisimpia kuvia. Taidan jäädä pidemmäksikin aikaa. Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    Yhdellä arvalla mukanaan myös tähän ihanaan arvontaan. mariannenpostilaatikko@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Yksi arpa minulle, kiitos!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  94. Underbara örhängen! Deltar med tre lotter.

    VastaaPoista
  95. Kauniit. Mukana yhdellä arvalla.

    taru.tolonen@gmail.com

    VastaaPoista
  96. Kauniit. Mukana yhdellä arvalla.

    taru.tolonen@gmail.com

    VastaaPoista
  97. 1 arvalla mukana, hannele.karhu@hotmail. Aivan upeat korvakorut!!!

    VastaaPoista
  98. Kolmella arvalla mukana! Niin ihanat!

    VastaaPoista
  99. Yksi arpa kiitos, kyllä on upeat korvikset!
    johanna.poikus@gmail.com

    VastaaPoista
  100. Yksi arpa kiitos, kyllä on upeat korvikset!
    johanna.poikus@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Ihanat!! Kolmella arvalla mukana!
    line.jarv@gmail.com

    VastaaPoista
  102. Oih, ovatpa kauniit! Yksi arpa. marika.kahari@gmail.com

    VastaaPoista
  103. Ihastuin Edbladin koruihin ensi silmäyksellä ja käytössäni on heidän mallistonsa korvakorut. Nämä olisivat ihanat vaihteen vuoksi!
    Mukana arvonnassa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  104. Ihanat ja yhdellä mukana.
    pipsa2009 (at)windowslive.com

    VastaaPoista
  105. 😍 kolmella mukana 😄 pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  106. 😍 kolmella mukana 😄 pkkirsi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  107. Kolmella mukana! Nämä ihanuuden laittaisin pikkusiskolle pukinkonttiin kertoakseni kuinka spesiaali hän on <3
    EssiAa

    VastaaPoista
  108. Airiina
    Yhdellä arvalla osallistun.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  109. HennaJenniina
    Yksi arpa minulle, kauniit on korvakorut.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  110. Peppinen
    Mukana yhdellä arvalla.

    peholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  111. Mukana 3 arvalla :)

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  112. Silmää miellyttävät, korvikset on muutenkin se "mun juttuni", niitä ilman ei voi olla. Ja mukana 3 arvalla. janttarainen (at) luukku.com

    VastaaPoista
  113. Kolmella arvalla mukana ihanassa arvonnassa
    arhippainen@luukku.com

    VastaaPoista
  114. <3 Yhdellä arvalla mukana
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  115. Oi mikä palkinto. Yhdellä arvalla mukana
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  116. I-ha-nat! Mukana yhdellä arvalla. (t: Hannele)

    VastaaPoista
  117. Yhdellä mukana.
    malla.koivukangas@luukku.com

    VastaaPoista
  118. 2 arpaa
    irmeli.ruuhijarvi@gmail.com

    VastaaPoista
  119. 2 arpaa. Olisi täydellinen Joululahja itselle ��

    T. Mari s

    VastaaPoista
  120. yksi arpa (:
    ell-n@hotmail.fi

    VastaaPoista
  121. Todella kauniit korvikset! Mukana yhdellä arvalla.
    tytti.kerttula1@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Onpa ihanat korvikset! Osallistun mielelläni arvontaan yhdellä arvalla! Sähköpostiosoitteeni on piakristinanylund@gmail.com. onnea arvontaan jaikille tasapuolisesti!

    VastaaPoista
  123. Ihanat, mukana yhdellä arvalla.

    mardumikkola@gmail.com

    VastaaPoista
  124. Aivan upeat korvikset - mottoni on: vähän mutta hyvää ja nämä korvakorut täyttävät tuon toiveen. Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Mukana yhdellä arvalla!

    mimusi85(at)gmail.com

    VastaaPoista
  126. Kahdella arvalla mukana.

    Marjaam
    stella.81@hotmail.com

    VastaaPoista
  127. Mukana kahdella arvalla, tosi ihanat korvikset :)
    out_rageous100@hotmail.com

    VastaaPoista
  128. Mukana kolmella (3) arvalla. Upeat korvikset! Olen uusi blogin lukija ja ihastuin sisustus ideoihisi ja projekteihin, täytyykin tutkia lisää! :) -Heidi heidi.nerg@gmail.com

    VastaaPoista
  129. Mukana 3 arvalla :) mahtavat korvikset! :)

    julkku_girl_@hotmail.com

    VastaaPoista
  130. Mukana 3 arvalla! :)
    -Jutta

    juttawargelin@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Yhdellä arvalla mukana :)

    miisa.a@hotmail.com

    VastaaPoista
  132. Kolmella arvalla mukana.
    tuhansia.sivuja@gmail.com

    Lukuvinkkejä täältä: http://tuhansiasivuja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  133. Kahdella arvalla mukana. Upeat korvikset!

    emssme@indowslive.com

    VastaaPoista
  134. Kolmella arvalla mukana! :) Kauniit korvakorut <3
    sanna_katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  135. Kolmella arvalla mukaan :)
    pia1972 @ luukku.com
    t. Piijuli

    VastaaPoista
  136. Kauniit! Yhdellä arvalla mukana. saila.jaderholm@luukku.com

    VastaaPoista
  137. Todella kauniit! Mukana yhdellä arvalla: marjut.miettinen@wippies.fi

    VastaaPoista
  138. Oi miten kauniit! Mukana kahdella arvalla :)
    (hanna.bora@luukku.com)

    VastaaPoista
  139. Moi. Yhdellä mukana. Salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  140. mukana yhdellä arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  141. Mukana yhdellä arvalla
    kaisuo@netti.fi

    VastaaPoista
  142. Ihana! 1 arvalla mukana :) ninaholm88@hotmail.com

    VastaaPoista
  143. Yhdellä arvalla mukana jos vielä ennättää :)
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  144. Arvalla minäkin lähden näitä suloisia korviksia tavoittelemaan
    mirkkulainen@luukku.com

    VastaaPoista
  145. HILDAN KOMMENTTI ON VIIMEINEN TÄSSÄ ARVONNASSA! Julkaisen voittajan pian :)

    VastaaPoista

XOXO!

Copyright © RAWJOKO
Design by Fearne